2.5.14

Kennel Limonella

Kennel Limonella on Laura Sandholmin vuonna 2013 perustama Lagotto romagnolo rotua kasvattava kennel, jonka perustamispaikkakunta on Helsinki. Marraskuusta 2015 lähtien, kennel Limonella kuitenkin muutti Nurmijärven kuntaan, Palojoelle, missä koiraharrastus jatkuu. 

Koirien kasvatus kennel Limonellassa on ja tulee jatkossakin olemaan pienimuotoista. Koiria kennelissä oli perustamishetkellä vain yksi: Lauran ja hänen puolisonsa Laurin yhdessä omistama Flinkbein Celebrata (Nella), Lagotto romagnolo narttukoira. Nella on vuonna 2009 syntynyt Flinkbein kennelin kasvatti. Kesällä 2014 Nellale synti kennel Limonellan ensimmäinen pentue, josta yksi pentu; Limonelle piega eli Kippu, jäi asumaan Laurin, Lauran ja Nellan kanssa. 

Kuvassa: Flinkbein Celebrata "Nella"

Kuvassa Nella on juuri käynyt uimassa, mikä on yksi Nellan kesä aikaisista lempi puuhista.


Jalostustavoitteet


Tavoitteena on kasvattaa terveitä, ulkonäöltään sopusuhtaisia ja luonteeltaan tasapainoisia Lagotto koiria. Terveyteen olennaisena osana kuuluva koirien terve rakenne, on asia johon myös haluan panostaa kasvatustyössäni. Lagotto romagnolo on rotumääritelmän mukaan mukautuva, vaatimaton, innokas, lempeä, hyvin kiintynyt omistajaansa ja helposti koulutettava. Se on myös erittäin hyvä seuralainen sekä erinomainen varoittaja.


Lagotto romagnolo on maailman ainoa puhdas koirarotu, joka on erikoistunut tryffelien etsintään. Sen luontainen hakukyky ja hyvä hajuaisti ovat tehneet siitä erittäin tehokkaan työkoiran, ja kotimaassaan Italiassa rotu toimii edelleenkin aktiivisesti työkäytössä. Myös Suomessa muutamat lagotot ovat löytäneet metsistä tryffeleitä, mutta lagoton luontaista etsimisinto ja tarkkaa hajuaistia voi hyödyntää mitä tahansa sieniä etsiessä. Metsälenkillä Lagotto onkin erittäin innokas etsimään ja tyytyväinen saadessaan käyttää hajuaistiaan.


Koska Lagotto on alkujaan työkoira, jonka ominaisuudet onneksi ovat säilyneet nyky-päivään, ei ole toivottavaa että Lagotolle kävisi kuten niin monelle muulle koirarodulle, joissa rotutyyppi on alkanut jakautua kahtia: näyttelylinjaan ja käyttölinjaan. Tällaista ei haluta lagotolle: Lagotto romagnolo on kokonaisuus, jossa oikea rakenne ja luonne palvelee koiran alkuperäistä toimintaa. Lagoton tuleekin olla kooltaan, luonteeltaan, ruumiinrakenteeltaan ja muulta ulkomuodoltaan rotumääritelmän mukainen, joka psyykkisesti ja fyysisesti on sopiva työkoiraksi. Innokkuus ja koulutettavuus ovat työkoiralle tärkeitä ominaisuuksia. Tryffelin etsijänä tunnettu Lagotto on reipas ja ahkera sekä innokas ja lempeä minkä takia se soveltuu hyvin mukaan perheen jokapäiväisiin toimiin. Lagotto tulee toimeen monenlaisten ihmisten kanssa ja reippaan luonteensa ansiosta se sopii myös seura- ja harrastuskoiraksi, jonka kanssa voi harrastaa myös erilaisia koiraurheilulajeja. Innokkuus ja koulutettavuus ovat tehneet rodusta hyvin suositun myös käyttökoirapuolella.


Tavoitteeni onkin kasvattaa koiria, joiden kanssa on mukava harrastaa eri lajeja mutta jotka sopivat myös perheenjäseniksi. Rodun alkuperäominaisuuksia tulisi pyrkiä säilyttämään mahdollisimman paljon, sillä vain näin voi taata että Lagotto säilyy Lagottona myös tuleville sukupolville. Tavoitteeni olisikin käyttää jalostukseen lempeitä, hyväluonteisia ja avoimia koiria, jotka sopeutuvat hyvin myös nyky-päivän kaupunkielämään, erilaisiin harrastustoimintoihin sekä sienten etsintään.

Teksti:
Laura Sandholm
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti